En olisi vielä viisi vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että elämäni olisi nyt tässä pisteessä. Olin tuolloin vasta löytänyt itseni ja aloittamassa elämäni vaikeinta matkaa vaikean masennuksen jälkeen. Migreenit alkoivat pahentua ja olin uuden kipumatkani alkumetreillä. Tällä kertaa olin kuitenkin erilailla valmistautunut ja paremmilla työkaluilla varustautunut. 9.7.2019 oli päivä, jona migreenini muuttui täysin. Se on päivä minkä jälkeen minulla ei ole ollut yhtäkään päivää, etteikö päästäni olisi särkenyt. Tänään tuosta on kulunut 1312 päivää. Elämäni on ehtinyt muuttumaan todella monesti tuona aikana. Matka on ollut pitkä, mutta kaikesta olen selvinnyt.
Kivusta ja peloistani huolimatta uskalsin avata sydämeni ja löysin itselleni kumppanin, minun kallioni. Rakastuin ja näytin hänelle haavoittuvaisuuteni. Olin viimein löytänyt ihmisen, joka pysyy rinnallani virheistäni huolimatta. Muutimme yhteen ja kesäkuussa 2022 meistä tuli perhe.
Olen aina tiennyt, että haluaisin lapsia. Asia ei vain aiemmin ollut ollut ajankohtainen. Enkä usko, että koskaan on oikeaa tai väärää aikaa tehdä lapsia. Pelkäsin niin paljon kipujeni pahenemista, vaikka lopulta raskausaikani oli elämäni parasta aikaa. Kipuni vähenivät ja jaksoin enemmän, kuin olin jaksanut vuosiin. Tuntui kuin olisin ollut elämäni kunnossa. En olisi voinut kuvitellakaan parempaa raskausaikaa. Jaksoin tehdä työni ja paljon sen lisäksikin. Äidiksi tuleminen on kyllä ollut paras asia, mitä elämässäni on koskaan tapahtunut.
Synnytys itsessään ei mennyt ihan niin, kuin olisi voinut toivoa. Toipuminen vie itselläni pidemmän aikaa, mutta se etenee omalla painollaan. Tärkeintä on, että olen saanut terveen iloisen pojan, kenen kasvua ja kehitystä saan seurata päivittäin.
Itselläni on jälleen uusi sivu kääntynyt elämässäni ja opettelen jälleen löytämään itseni. Arki on muuttunut täysin, vaikka kipu ja harmaus ei olekaan poistunut. Joskus tuntuu siltä, että kaikki muut ihmiset ympärilläni uskovat minun parantuneen jotenkin maagisesti. Vaikka kannan kipua mukanani edelleen 24/7. On jotenkin ihmeellistä, että ajatusmaailmani ei juurikaan ole muuttunut. Ainoa asia mikä on erilailla, on se että lapseni tulee kaiken muun edelle. Ensimmäisenä, kun herään ja avaan silmäni, huolehdin hänen tarpeistaan. Kaikki muut asiat saavat odottaa.
Olen joutunut opettelemaan ihan tosissani lepäämistä, että jaksan. On todella vaikeaa mennä päiväunille, kun lapsi nukkuu ja kaikki kotityöt lojuu ja odottaa. Mutta todellakin ne odottaa. Kehoni on tuntunut synnytyksen jälkeen aivan vieraalta. Arjen tasapainon löytäminen tuntuu haastavalta ja välillä tuntuu, etten enää jaksaisi pyörittää elämääni. Mutta kaiken muutoksen keskellä tunnen kuitenkin, että olen vahvempi kuin koskaan ennen. Olen selvinnyt kaikista haasteista elämässäni tähänkin asti, joten miksen selviäisi jatkossakin. Koen ettei ole mitään, mikä estäisi minua menemästä eteenpäin.
Nyt aion vain nauttia joka hetkestä ja arjen pienistä asioista.
