Saadessani fibromyalgia diagnoosi uskoin, että elämäni oli tässä ja ettei minulla olisi mitään odotettava. Masennuksen myötä aloin pelätä myös itseäni ja sitä että saattaisin tehdä itselleni jotain. Pelkäsin ettei kipuni loppuisi koskaan. Vähitellen tuo pelko muuttui arjeksi ja haihtui. Opin elämään ja tekemään asioita kivusta huolimatta ja sen kanssa.
Kivut ovat kulkeneet mukanani miltein koko elämäni. Aina kasvu säryistä, kuukautiskipujen ja migreenin kautta uusiin erilaisiin kipuihin. Tiedän että minusta tuskin koskaan tulee täysin kivutonta, mutta olen hyväksynyt sen. Ainoa asia mitä viimeaikoina olen pelännyt on se, että tämän kivun voimakkuus on vasta alkua. Ja että nämä kivun muuntumisen et eivät koskaan lopu.
Nämä uudet kipukohtaukset päässäni ovat tavallisia migreeni kohtauksiani pahempia. Aluksi ne alkoivat tuolla samalla korvan soimisella, minkä jälkeen tuo viiltävä kipu iski päähäni kuin kirves ja tuntui aivan siltä kuin kalloni olisi halkeamassa. Ne kestivät aluksi vain muutaman minuutin, mutta nyt ja ovat kestäneet pidempää.
En muista että olisin koskaan pelännyt niin paljon, kuin silloin kun tunsin tuon viiltävän karmean kivun päässäni ensimmäisen kerran. Pelästyin niin että sain paniikkikohtauksen ja uskoin, että minussa on jokin pahasti pielessä. Vaikka kipu onkin minulle tuttua, on sen muuttuminen aina pelottavaa. Tietämättömyys ja epävarmuus taitavat olla pahimpia pelon luojia. Kun et tiedä mikä tuon kaiken kivun takana on tai mikä sitä helpottaisi, voi helposti ajautua harhaan polulta, joka veisi parempaan elämään. Joskus sitä saattaa olla jo luovuttamassa ja sitä unohtaa, että elämä ympärillä jatkuu kaikesta huolimatta. Viime aikoina on tuntunut siltä, etten ole täysin oma itseni ja olen ollut hieman hukassa. Mutta sekin on tuttua, kun on käynyt läpi niin monta muutosta elämässä ja kivussa.
Pelko on ihan okei ja se kuuluu elämään. Uskon että jokainen meistä joskus pelkää. Oli se sitten hyönteiset, korkeat paikat, yksinäisyys, sairastuminen, epäonnistuminen tai mikä tahansa. Pelko on luonnollinen, selviytymistä tukeva tunne. Se voi auttaa tai olla haitaksi. Yhtälailla, kun olen oppinut elämään kivun kanssa, voi myös pelon kanssa oppia elämään. Joskus jopa niin, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.
Omalla kohdallani ja omassa elämässäni tiedän, kuinka pelkoni ovat muuttuneet vuosien varrella. Tiedän, että tulevaisuudessakin tulee eteen tilanteita joissa pelkään. Mutta noina hetkinä toivon, etten ole pelkojeni kanssa yksin. Ja uskon, että omien pelkojen voittaminen on yksi suurimmista saavutuksista, mitä ihminen voi elämänsä aikana saavuttaa.
