Yli 140 päivää ja jatkuu...
Kuukaudet tämän jatkuvan päänsäryn kanssa ovat olleet vaikeita. Neljä kuukautta olen sairaslomalla odotellut, että olotila helpottaisi ja yrittänyt luottaa lääkäreihin ja vaikka mihin. Olen miettinyt, kuinka hukassa olisinkaan ilman tukiverkostoa. Ilman läheisten kannustusta ja apua, en olisi selvinnyt näin pitkälle tämän sairastelun kanssa. Pelkästään se, että olen yrittänyt ajatella positiivisesti ja uskoa siihen, että kaikki järjestyy, ei olisi riittänyt pitämään mielialaani näin hyvänä. Hetkessä eläminen helpottaa ja auttaa jaksamaan, mutta tämä jatkuva tietämättömyys aiheuttaa ihan turhaa stressiä. Sairasloman huonoja puolia on se, että menot kasvaa ja rahaa tulee vähemmän. Epävarmuus tulevasta on itselle ollut tässä kaikessa pahin asia. En olisi koskaan uskonut, että 26 vuotiaana pohdiskelen voinko vielä joskus palata työelämään.
Mistä voimaa?
Olen yrittänyt keskittyä positiivisiin asioihin ja tehdä niitä asioita, mistä tykkään. Uskon, että olen oppinut suhtautumaan kipuihini lempeämmin ja se auttaa niiden kanssa jaksamisessa. Hyvinä päivinä, kun kipu on lievempää, yritän tehdä asioita, joihin en kovina kipupäivinä kykene. Olen joutunut perumaan tapaamisia ja siirtämään erilaisia kotiaskareita, kun migreeni on vienyt minut sängyn pohjalle. Fibromyalgiasäryt ovat jälleen voimistuneet ja yhdistelmänä tämä kipupaketti migreenin kansa, ei todellakaan ole helppo. Arki on haastavaa, mutta eteenpäin mennään. Läheisten ihmisten tuki ja ymmärrys on ollut todella suuri apu, tämän kaiken keskellä. Olenkin niin kiitollinen siitä, että ympäriläni on näin mahtava tukiverkosto. Kun tuntuu siltä, että seinät kaatuu päälle ja mikään ei onnistu, on ihanaa päästä ystävän kanssa juttelemaan ja purkamaan ajatuksiaan. Aina ei edes tarvitse puhua, pelkkä katsekin riittää piristämään päivää. Hymykin tarttuu ja se tuo yllättävän paljon voimaa.
Ulkona liikkuminen ja luonto, ovat munulle todella tärkeitä. Se että pääsen koiran kanssa lenkille ja raittiiseen ulkoilmaan, antaa minulle niin paljon. Ahdistus lievittyy ja saan ajatukseni sekeämpään järjestykseen. Varsinkin viimeaikoina, kun monta päivää viikosta, kuluu sohvalla tai sängynpohjalla. Koira on ollut minulle suuri pelastus todella moneen asiaan. En todellakaan liikkuisi senttiäkään huonoina päivinä, jos minulla ei olisi koiraa. Se auttaa minua siirtämään ajatukseni pois kivusta ja toimii eräänlaisena terapiamuotona. Vaikka liike usein lisääkin kipujani, se saa myös usein aikaan todella voimakkaan mielihyvän tunteen. Varsinkin pidempien lenkkien jälkeen, kun koira on saanut purkaa energioitaan ja itse olen kivusta huolimatta tehnyt tuon suorituksen. Olen niin onnellinen ja jotenkin niin voimaantunut, ettei kipu tuossa hetkessä haittaa lainkaan. Sitä tunnetta onkin vaikea kuvailla. Samaan aikaan tunnet niin monia erilaisia tunteita ja tuntemuksia, ilo, riemu, onni, kipu (erilaisissa muodoissa), lämpö ja se tunne, kun olet oikeasti ylittänyt itsesi. Huonoina päivinä saatan kävellä koirani kanssa pienen lenkin, hitaasti ja tuolloin keskityn luonnon pieniin ihmeisiin. Kuinka kaunista onkaan huurteen peitossa olevat lehdet tai kastehelmiä täynnä oleva ruoho. Kun pusähtyy hetkeksi ja keskittyy pieniin yksityikohtiin, ei huomaakkaan kuinka kipu jää taka-alalle.
Uusi lääke
Sain vihdoin hakea uuden lääkkeen viime viikolla. Pelkäsin ensin ajatusta siitä, että minun pitää opetella pistämään itseäni, muttei se niin paha asia ollutkaan. Tämän kyseisen lääkkeen pitäisi lievittää migreeniäni, mutta en ole vielä kokenut muutosta parempaan. Olen ollut vain entistä väsyneempi ja pääkipuni on jälleen voimistuneet. Todennäköisesti joudun odottamaan helpotusta vielä jonkin aikaa, mutta todella toivon tämän auttavan. Kuukauden päästä saan hakea uuden lääkekynän ja pääsen pistämää itseäni uudelleen. Tämä pitkittynyt ja kroonistunut migreenini, on ollut neurologeille arvoitus. 150 päivää lähenee ja aina vain kokeillaan. Terveyskeskus lääkärit konsultoivat neurologia ja neurologille pääsy lähetteellä kestää. Tämä terveydenhuollossa edestakaisin pompottelu on ollut itselle todella raskasta, enkä aina tiedä minne soittaisin. Kukaan ei ole missään välssä neuvonut, miten missäkin tilanteessa toimitaan ja miten jatko toteutuu. Loppupeleissä olen aivan yksin näiden kipujeni kanssa ja saan odotella uusia aikoja ja toimenpiteitä kuukausi tolkulla. Onneksi terveydenhuollosta löytyy myös mukavia ja ymmärtäväisiä ihmisiä, jotka jaksavat vaistailla kysymyksiini ja yrittävät auttaa. Suuri kiitos siis heille, jotka tekevät työtään suurella sydämellä.
