Äitiys

Olen ylpeä 7kk pienen pojan äiti.

En olisi vielä viisi vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että elämäni olisi nyt tässä pisteessä. Olin tuolloin vasta löytänyt itseni ja aloittamassa elämäni vaikeinta matkaa vaikean masennuksen jälkeen. Migreenit alkoivat pahentua ja olin uuden kipumatkani alkumetreillä. Tällä kertaa olin kuitenkin erilailla valmistautunut ja paremmilla työkaluilla varustautunut. 9.7.2019 oli päivä, jona migreenini muuttui täysin. Se on päivä minkä jälkeen minulla ei ole ollut yhtäkään päivää, etteikö päästäni olisi särkenyt. Tänään tuosta on kulunut 1312 päivää. Elämäni on ehtinyt muuttumaan todella monesti tuona aikana. Matka on ollut pitkä, mutta kaikesta olen selvinnyt.

Kivusta ja peloistani huolimatta uskalsin avata sydämeni ja löysin itselleni kumppanin, minun kallioni. Rakastuin ja näytin hänelle haavoittuvaisuuteni. Olin viimein löytänyt ihmisen, joka pysyy rinnallani virheistäni huolimatta. Muutimme yhteen ja kesäkuussa 2022 meistä tuli perhe.

Olen aina tiennyt, että haluaisin lapsia. Asia ei vain aiemmin ollut ollut ajankohtainen. Enkä usko, että koskaan on oikeaa tai väärää aikaa tehdä lapsia. Pelkäsin niin paljon kipujeni pahenemista, vaikka lopulta raskausaikani oli elämäni parasta aikaa. Kipuni vähenivät ja jaksoin enemmän, kuin olin jaksanut vuosiin. Tuntui kuin olisin ollut elämäni kunnossa. En olisi voinut kuvitellakaan parempaa raskausaikaa. Jaksoin tehdä työni ja paljon sen lisäksikin. Äidiksi tuleminen on kyllä ollut paras asia, mitä elämässäni on koskaan tapahtunut. 

Synnytys itsessään ei mennyt ihan niin, kuin olisi voinut toivoa. Toipuminen vie itselläni pidemmän aikaa, mutta se etenee omalla painollaan. Tärkeintä on, että olen saanut terveen iloisen pojan, kenen kasvua ja kehitystä saan seurata päivittäin. 

Itselläni on jälleen uusi sivu kääntynyt elämässäni ja opettelen jälleen löytämään itseni. Arki on muuttunut täysin, vaikka kipu ja harmaus ei olekaan poistunut. Joskus tuntuu siltä, että kaikki muut ihmiset ympärilläni uskovat minun parantuneen jotenkin maagisesti. Vaikka kannan kipua mukanani edelleen 24/7.   On jotenkin ihmeellistä, että ajatusmaailmani ei juurikaan ole muuttunut. Ainoa asia mikä on erilailla, on se että lapseni tulee kaiken muun edelle. Ensimmäisenä, kun herään ja avaan silmäni, huolehdin hänen tarpeistaan. Kaikki muut asiat saavat odottaa. 

Olen joutunut opettelemaan ihan tosissani lepäämistä, että jaksan. On todella vaikeaa mennä päiväunille, kun lapsi nukkuu ja kaikki kotityöt lojuu ja odottaa. Mutta todellakin ne odottaa. Kehoni on tuntunut synnytyksen jälkeen aivan vieraalta. Arjen tasapainon löytäminen tuntuu haastavalta ja välillä tuntuu, etten enää jaksaisi pyörittää elämääni. Mutta kaiken muutoksen keskellä tunnen kuitenkin, että olen vahvempi kuin koskaan ennen. Olen selvinnyt kaikista haasteista elämässäni tähänkin asti, joten miksen selviäisi jatkossakin. Koen ettei ole mitään, mikä estäisi minua menemästä eteenpäin. 

Nyt aion vain nauttia joka hetkestä ja arjen pienistä asioista.

Pelko

Muistan kuinka pienenä pelkäsin, että kasvan aikuiseksi ja että kaapissani on joku. Pelkäsin, että jäisin yksin ja ettei minua löydetä, jos katoaisi tai eksyisin. Jossain vaiheessa pelkoni muuttuivat erilaisiksi. Muistan, kuinka pelkäsin lähteä kouluun, kun tiesin että kiusaaminen jatkuu ja ettei minua huolita mukaan. Pelkäsin että minut valitaan taas viimeisenä joukkueeseen liikuntatunnilla, tai ettei pojista kukaan halua minua tanssi parikseen.

Saadessani fibromyalgia diagnoosi uskoin, että elämäni oli tässä ja ettei minulla olisi mitään odotettava. Masennuksen myötä aloin pelätä myös itseäni ja sitä että saattaisin tehdä itselleni jotain. Pelkäsin ettei kipuni loppuisi koskaan. Vähitellen tuo pelko muuttui arjeksi ja haihtui. Opin elämään ja tekemään asioita kivusta huolimatta ja sen kanssa.

Kivut ovat kulkeneet mukanani miltein koko elämäni. Aina kasvu säryistä, kuukautiskipujen ja migreenin kautta uusiin erilaisiin kipuihin. Tiedän että minusta tuskin koskaan tulee täysin kivutonta, mutta olen hyväksynyt sen. Ainoa asia mitä viimeaikoina olen pelännyt on se, että tämän kivun voimakkuus on vasta alkua. Ja että nämä kivun muuntumisen et eivät koskaan lopu.

Nämä uudet kipukohtaukset päässäni ovat tavallisia migreeni kohtauksiani pahempia. Aluksi ne alkoivat tuolla samalla korvan soimisella, minkä jälkeen tuo viiltävä kipu iski päähäni kuin kirves ja tuntui aivan siltä kuin kalloni olisi halkeamassa. Ne kestivät aluksi vain muutaman minuutin, mutta nyt ja ovat kestäneet pidempää. 

En muista että olisin koskaan pelännyt niin paljon, kuin silloin kun tunsin tuon viiltävän karmean kivun päässäni ensimmäisen kerran. Pelästyin niin että sain paniikkikohtauksen ja uskoin, että minussa on jokin pahasti pielessä. Vaikka kipu onkin minulle tuttua, on sen muuttuminen aina pelottavaa. Tietämättömyys ja epävarmuus taitavat olla pahimpia pelon luojia. Kun et tiedä mikä tuon kaiken kivun takana on tai mikä sitä helpottaisi, voi helposti ajautua harhaan polulta, joka veisi parempaan elämään. Joskus sitä saattaa olla jo luovuttamassa ja sitä unohtaa, että elämä ympärillä jatkuu kaikesta huolimatta. Viime aikoina on tuntunut siltä, etten ole täysin oma itseni ja olen ollut hieman hukassa. Mutta sekin on tuttua, kun on käynyt läpi niin monta muutosta elämässä ja kivussa.

Pelko on ihan okei ja se kuuluu elämään. Uskon että jokainen meistä joskus pelkää. Oli se sitten hyönteiset, korkeat paikat, yksinäisyys, sairastuminen, epäonnistuminen tai mikä tahansa. Pelko on luonnollinen, selviytymistä tukeva tunne. Se voi auttaa tai olla haitaksi. Yhtälailla, kun olen oppinut elämään kivun kanssa, voi myös pelon kanssa oppia elämään. Joskus jopa niin, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.

Omalla kohdallani ja omassa elämässäni tiedän, kuinka pelkoni ovat muuttuneet vuosien varrella. Tiedän, että tulevaisuudessakin tulee eteen tilanteita joissa pelkään. Mutta noina hetkinä toivon, etten ole pelkojeni kanssa yksin. Ja uskon, että omien pelkojen voittaminen on yksi suurimmista saavutuksista, mitä ihminen voi elämänsä aikana saavuttaa.

Pelko pääsee herraksi vain silloin, jos sen antaa olla esteenä oman elämän elämiselle.

Oma sisäinen ääni

 Pimeä puoleni 

Oletko koskaan kuullut  sellaista pientä ääntä sisälläsi, joka moittii sinua tai kertoo sinun tehneen jotakin väärin. Itselläni on todella voimakas tällainen sisäinen ääni, joka yrittää hallita ja ohjailla elämääni. Havahdun monissa tilanteissa siihen, että tuo pikku tyyppi olkapäälläni kuiskii korvaani negatiivisuuksia ja saa käännettyä ajatukseni aivan nurinkurin. 

Olen kantanut tuota pientä tyyppiä mukanani varmaankin koko elämäni. Muistan, kuinka pienenä tyttönä jo juttelin ja kuljin sen kanssa jokapuolelle. Kävelin sen kanssa metsässä, rannalla ja milloin missäkin. Se kulki mukanani pitkään ainoana ystävänäni, kun minulla ei ollut ketään kehen tukeutua. Hahmo on muuttanut muotoaan paljon vuosien varrella ja nykyään se onkin synkempi pienoisversio itsestäni. Olkapäälläni negatiivisuuksia kuiskuttava peukaloinen, jota en saa hiljaiseksi. Se muistuttaa minua puutteistani ja vääristää mieleni, etten kykene ajattelemaan selkeästi. Se kulkee kärsimykseni rinnalla, eikä hiljene koskaan. Tahtoisin päästä irti negatiivisuudesta ja synkkyydestä, mutta tuo hahmo saa minut aina palaamaan pimeään.

Mieleni maailma huonona päivänä

Kipu ja väsymys ovat vieneet voimani, enkä jaksaisi liikkua. Kyyneleet valuvat poskillani, enkä saa niiden virtaa loppumaan. Tuntuu, kuin jokin painaisi rintaani kasaan enkä saa henkeä. Kaikki tuntuu niin toivottomalta, enkä jaksa yrittää väkisin hymyillä. Ilo ja valo ovat kaikonneet näkökentästäni ja sitten kuulen sen. Hiljaisen kuiskauksen: " Sinä olet rikkinäinen."

Tuo kivussa rypevä ja pimeydessä viihtyvä hahmo vie minut mennessään sumuun ja pimeyteen. Ajatukseni muuttuvat keltaisesta vaalean harmaaksi, sitten tummemman harmaaksi ja lopulta mieleni on aivan musta. Olen vajonnut syvyyksiin, eikä valo enää kosketa minua. Kuulen tuon pienen sarkastisen ja ivallisen äänen, joka sanoo: "Tämä on se paikka, minne sinä kuulut. Pimeyteen, missä kukaan ei näe sinua." Hahmo ei anna hetkeäkään rauhaa. Se kiertää ympärilläni kuin korppikotka ja etsii kipeimmät kohtani. Se huomaa jokaisen heikkouteni ja kääntää ne minua vastaan. "Sinussa ei ole mitään, minkä takia sinun kannattaisi jatkaa." : se sanoo ja iskee kyntensä olkapäähäni istahtaen nojaamaan kaulaani vasten.

Istuen olkapäälläni ja vieden kaiken valon elämästäni, tuo hahmo kääntää koko elämäni ylösalaisin. Pikkuhiljaa iloni katoaa kokonaan ja huomaan, etten enää vajoakkaan. Olen osunut pohjaan. Pimeyden keskellä kuulen vain äänen, joka sanoo: "Sinun ei kannata enää edes yrittää. Kukaan ei näe sinua, eikä kukaan kaipaa sinua." Makaan pohjalla täysin lamaantuneena ja tunnen kuinka virtaukset muuttavat suuntaansa. Hetken ehdin toivoa pääseväni virran mukaan ja kuulen jälleen kuiskauksen: "Sinusta ei ole enää mihinkään, ethän sinä enää kykene mihinkään." Mieleni on muuttunut niin vääristyneeksi, etten tunnista enää omia ajatuksiani, ne eivät enää ole omiani.

Näen tumman sumun kiertävän ympärilläni ja näen kuinka pala palalta osa minusta katoaa syvyyksiin. Pian jäljellä ei ole enää mitään, tuo pieni hahmo istuu nauraen olkapäälläni ja toteaa: "Nyt voit vain päästää irti ja lopettaa tämän kärsimyksen kaikilta." Itku ja kyyneleet ovat hävinneet, enkä tunne enää mitään. Pelkkä musta tyhjyys on vallannut koko kehoni. 

Pimeys arjessani...

Jatkuvien kipujeni rinnalla kulkee tuo pieni peukalon kokoinen, sumusta kurkkiva "minä".  Se istuskelee olkapäälläni ja muistuttaa, etten milloinkaan unohda heikkouksiani. Se vie ajatukseni pois tästä hetkestä ja pian huomaan, etten olekkaan enää läsnä tässä hetkessä. Leijun tajunnan rajalla, jossakin kaukana. En kuule ympärilläni olevia ääniä, enkä näe edessäni olevaa maisemaa, vaikka silmäni ovatkin auki. Näen tuon pienen sumupilven, joka lähestyessään kasvaa aina vain suuremmaksi. Lopulta istun tuon tumman harmaan sumun keskellä, enkä tiedä missä olen. Todellisuus on vaihtunut transsin kaltaiseen tilaan, jossa en ole unessa, mutten myöskään läsnä. Uppoudun omaan sisäiseen maailmaani ja ajatukset kietoutuvat toisiinsa, sekoittuen yhä sankemmaksi sumuksi ympärilläni. Kaikki ympärilläni on hiljentynyt.

Saatan istua pitkiäkin aikoja, vain tuijottaen yhteen pisteeseen. Olen niin uppoutunut omaan sisäiseen maailmaani, etten ole lainkaan tietoinen siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. Sisäinen ääneni kuiskuttaa korvaani kaikenlaista, mikä ei aina edes pidä paikkaansa. Se pitää minua heikkona, vaikka olen sisäisesti todella vahva. Tuo pieni peukaloinen olkapäälläni on heijastus omasta synkkyydestäni. Se on kuva siitä, kuinka paljon tuskaa ja negatiivisuutta kannan mukanani.

Olen kuitenkin oppinut hyödyntämään tuota sumuista otusta. Se antaa minulle erilaisia näkökulmia asioihin ja on opettanut minulle paljon myös itsestäni. Pelkojen ja huolien kautta olen oppinut näkemään kuinka paljon elämässäni oikeasti on myös hyviä asioita. Osaan arvostaa enemmän elämäni pieniä onnistumisia ja iloja, kun tiedän miltä pohjalla oleminen masennuksen syövereissä tuntuu ja näyttää. Pimeyteni on osaltaan tehnyt minusta vahvemman ihmisen ja se inspiroi minua aina kehittämään itseäni. Tiedostan, mitä asioita itsessäni haluan muuttaa ja osaan paremmin erotella ne. Omien vahvuuksien tunnistaminen saattaa joskus olla todella vaikeaa, kun olkapäällä pimeys muistuttaa heikkouksista. Itseni kehittäminen parhaaksi versioksi itsestäni on helpompaa, kun tietää mistä lähtökohdista ponnistaa eteenpäin. Pimeydestäni on siis joskus paljon hyötyäkin, kun siihen on oppinut suhtautumaan. Rinta rinnan eläminen tuon hahmon kanssa on siis kannattavampaa, kuin sen kanssa jatkuva taisteleminen.

Valo ja pimeys kulkevat käsi kädessä, sillä jokaisen yön jälkeen nousee aina uusi aamu.

513 päivää

Migreeni...

Tuleeko vielä aamu, kun herään ilman päänsärkyä? Pystynkö koskaan enää tekemään töitä normaalisti? Mitä teen, jos tämä tilanne jää pysyväksi? Löytyykö tähän mitään helpotusta? Näiden ja monien muiden kysymyksen kanssa olen paininut jo kuukausia.
Jatkuvien särkyjen kanssa eläminen ei todellakaan ole helppoa. Kroonista kipua 24/7 sairastavana olen joutunut opettelemaan, miten selviytyisin arjessani paremin ja jaksaisin jatkossakin tehdä asioita joista nautin. Fibromyalgia, migreeni ja unettomuus kuuluvat päivittäiseen elämääni ja niiden kanssa minun on vain tultava toimeen. Omalla kohdallani matka näiden kipujen kanssa on ollut pitkä ja kivinen, mutta olen myös oppinut paljon. Olen löytänyt keinoja, miten lievittää kipujani ja miten selviän niiden kanssa, mutta helppoa se ei silti ole ollut. On päiviä, kun tekisi mieli luovuttaa ja lukittautua kotiin. Päiviä, kun tahtoisin valloittaa koko maailman ja uskon pystyväni mihin tahansa. Jokainen päivä on erilainen ja koskaan en voi tietää, millainen päivä on tulossa. Kipujen voimakkuus saattaa vaihdella päivän aikana hyvinkin paljon, enkä tämän vuoksi voi suunnitella päiviäni kovinkaan tarkasti. Olen oppinut tunnistamaan erilaisia tekijöitä, jotka pahentavat kipujani ja myös vältellyt niitä. Kipu rajoittaa joskus todella paljon, eikä kaikki aina ole mahdollista. Onneksi on kuitenkin joukossa myös hyviäkin päiviä, jolloin voin toteuttaa erilaisia asioita. On ollut haastavaa miettiä ja punnita, että mitä voin esim. tänään tehdä ja miten se vaikuttaa taas siihen, mistä joudun sen vuoksi luopumaan. Hölkkälenkki  ja sen jälkeinen monen tunnin makaaminen sängyn pohjalla, vai hetki hyvässä seurassa ilman kovempia kipuja. Asioiden punnitseminen ei aina ole niin helppoa, kun on yhdistettävä oma arki, koira, työ ja läheisten ihmisten tapaamiset.

Oma jaksaminen

Jatkuvan päänsäryn kanssa eläminen on uuvuttavaa. Muisti pätkii ja päivät tuntuvat sumuisilta. Monet eivät ymmärrä, mitä jatkuvan kivun ja varsinkin jatkuvan päänsäryn kanssa eläminen on. Arjen keskellä on löydettävä ne itselle sopivat keinot, millä jaksaa eteenpäin. Migreeni päänsärkyni lievittäminen on kuitenkin vaikeaa. Kun kipu on pahimmillaan, siihen auttaa hieman migreenitippa, mikä annetaan terveyskeskuksessa. Tämän kuluneen vuoden aikana päänsäryn voimakkuus on vaihdellut laidasta laitaan, muttei kertaakaan ole hellittänyt kokonaan. Uni on päänsärylleni tähän asiti ollut kaikista paras apu, mutta muiden kipujen vuoksi unenlaatuni on heikkoa. Päiväunet ovat minulle välttämättömiä ja suuri osa kivunlievitystä. Pimeä huone, kylmäpakkaukset, tens laite, lämmin suihku ja koirani ovat myös osa asioista, mitkä auttavat minua selviytymään päivästäni.

Omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen keskittyminen on erittäin tärkeää. Omalla asenteella ja suhtautumisella on myös suuri merkitys omaan jaksamiseen. En enää jatkuvasti taistele kipujani vastaan, vaan olen antanut niille oman paikan elämässäni. On helpompaa kulkea kivun kanssa rinta rinnan, kun ei kokoajan tarvitse taistella ja puolustautua.

Tukiverkoston merkitys on ollut todella suuressa roolissa elämässäni tällä hetkellä. Olen kiitollinen kaikista rakkaista ihmisistä ympärilläni, jotka ovat seisseet tukenani tänä raskaana aikana. Pienilläkin teoilla on suuri merkitys ja vaikutus jaksamiseni kannalta. Se on ihan käsittämättömän suuri rikkaus, kun on ympärillä ihmisiä, jotka välittää. On helpompaa jaksaa kaikkien kipujen kanssa, kun on aina joku, kenen puoleen kääntyä. 

Työpaikan merkitys

Olen todella onnekas siinä mielessä, että sairauteni ymmärretään ja otetaan myös huomioon työpaikallani. Voin avoimesti keskustella voinnistani työyhteisössäni, mistä olenkin erityisen kiitollinen. Olen löytänyt työn, mistä pidän ja työpaikan, minne on aina kiva tulla. Onkin ehdottoman tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa työnteko on miellyttävää. Olen joskus työskennellyt sellaisessa työpaikassa, missä ilmapiiri oli todella stressaava ja minua myös kiusattiin. Olen aina ollut tunnollinen työntekijä ja tullut töihin kovassakin migreenissä, mutta enää en tee töitä oman terveyteni kustannuksella. Minun on aina ollut vaikeaa hakea sairaslomaa. Olen mielummin mennyt pää kainalossa töihin ja yrittänyt selviytyä päivän töistä, vaikka vointini on ollut todella huono.
Onkin erittäin tärkeää, että tekee sellaista työtä mistä pitää. Työpaikka on kuitenkin sellainen paikka, missä myös vietämme suuren osan elämästämme. Mikäli töihin meneminen on aina vastenmielistä ja stressaavaa, se heijastuu todella voimakkaasti myös muuhun elämäämme.